Kaikki alkoi eräänä kauniin lämpimänä, ei, vaan kuumana kesäpäivänä, kun uusi, uljaan komea postinkantaja sattui samaan aikaan käytävälle Seppo Liimataisen kanssa.
Postinjakaja, Ilpo nimeltään, oli juuri ojentamassa Sepon postiluukkuun postia kun tämä astui kerrostalon hissistä ulos.
Ilpo oli hieman huolestuneen oloinen joten samalla kun Seppo otti vastaan postinsa tiedusteli hän postipojalta että mikä on?
Ilpo punaistuen kertoi juoneensa vettä, paljon vettä, kuuma päivä kun oli, ja nyt hieman olisi paineita, eli pojalla oli kusihätä.
No, ei siinä mitään!
Tule meille, meillä on kunnon vessa, jos saan tulla katsomaan, kun pissaat!
Tämän viimeisen lauseen Seppo toki sanoi puolileikillään.
Pakkohan Ilpon oli mennä helpottamaan paineita. Pitkä postireitti vielä edessä.
Hän menikin suorinta tietä kylpyhuoneeseen seisomaan pytyn eteen, Sepon jäädessä wc- n ulkopuolelle.
Kun ei mitään kuulunut niin Ilpo huusi olohuoneeseen, minne Seppo oli häipynyt postiaan selaamaan, että etkö tulekaan?
Minne, kysyi Seppo?
Katsomaan, kun kusen.
Oli hetken hiljaista mutta sitten Seppo äkkäsi.
Totta kai tulen!
Pieni hetki vain.
Siellä Ilpo seisoi jalat harallaan pytyn edessä mulkku sepalusaukosta ulkona Sepon kyyristyessä pytyn viereen.
Anna tulla, sanoi mies.
Ja Ilpo antoi.
Isona kaarteena kullankeltainen vesi lensi pyttyyn. 
Oli pojalla hätä, oli sillä.
Kauan ja hartaasti lämmin erite solisi odottavaan aukkoon.
Saatko pallisikin ulos sepalusaukosta, kysyi Seppo?
Kun kultaisen veden valuminen hidastui niin Ilpo pystyi vetäisemään myös ne karvaiset pussinsa näytille.
Nam, sanoi Seppo.
Saanko imeskellä niitä, kysyi hän?
Ole hyvä vaan, vastasi Ilpo ja kääntyi Sepon eteen.
Joka oitis alkoi nuolla niitä suuria karvaisia palleja.
Siirtyen kevyesti velton mulkun vartta pitkin sen päähän.
Kauan ei saanut nautiskella kun halkeamasta syöksyi valkoista poikamaitoa miehen suuhun.

Ilpo oli kesätuuraaja ja koko sen kuuman kesän aikana joka arkipäivä hän kävi Sepon luona helpottamassa paineitaan.
Ja tulihan Sepolle joskus kesän aikana muitakin postia.