Vanhempani piipahtivat hiljattain kylässä. Kyläily vaati tietysti tarjoiluja (tein mansikka-vuohenjuustosämpylöitä, suosittelen, paras kesäruoka) ja tarjoilujenvalmistus aiheutti sotkua, lähinnä ärsyttäviä leivänmuruja pöydälle. Tiedättekö, sen verran suuria, etteivät ne tartu tiskirättiin, ja varsinkin niin suuria, ettei pöytätasoa voi siistiä pyyhkäisemällä murusia lattialle.

Saman ongelman parissa painin myös muistaakseni vuonna 2003. Vieraita oli tulossa, liekö oli kyseessä ihan isommatkin sukujuhlat. Olin vastuullisesti saanut tehtäväkseni pöydän pyyhkimisen. Pöydällä oli jälleen näitä viheliäisiä suuria leivänmurusia, jotka eivät tartu rättiin, mutta eivät myöskään sovellu lattiallepyyhkäistäväksi. Neuvottomana keräsin murukeon pöydän reunalle ja jäin odottamaan ratkaisua.

– No mitä mää nyt teen, inisin 12-vuotiaalle tyypilliseen tapaan murukekoni ääreltä.

– No vedät käteen tietysti, neuvoi käytännönläheinen äitini murukeon pyyhkäisyssä.

Silloin hetki oli vähän nolostuttava, mutta nykyisin jo naurattaa.

Vitsi ja oiva pikku tarina on poimittu eli lainattu blogista http://blogit.image.fi/tamankylanhomopoika/että kiitos vaan!