“Pikapizza, Virta puhelimessa. Miten voin palvella?”
“Tilaisin jauhelihapizzan kaikilla mausteilla osoitteeseeni.
Ymmärrätte mitä tarkoitan? Sitä tavallista? Jos Juha toisi?”
“Tietenkin. Tulee pikaa, ja Juha tuo sen tuossa tuokiossa.
Samalla hinnalla kuten aikaisemmin?”
“Kyllä. Samaan hintaan. Jään odottamaan. Kiitos”.

Ja hetken kuluttua Virta nimisen miehen ovisummeri soi.
Kauko ohjauksella mies päästi lähetin sisälle.
Istuen olohuoneen pöydän ääressä Virta pyysi Juhan avaamaan lämpimän pizzalaatikon.
Juhalla oli erittäin kireät farkut jalassa mihin mies kiinnitti huomionsa tämän avatessa paketin.
Pullistus etumuksessa oli lupaavaa.
“Minulla ei ole taaskaan pizzan kanssa juotavaa. Mitä ehdotat?”
Juha avasi housujensa vetoketjun, pani kätensä sepalusaukosta sisälle ja veti esiin puolijäykän mulkkunsa.
“Ota siitä esimakua, esilientä. Sitä tulee jo”
Mies otti pizzapalan, puraisi sitä ja veti sen jälkeen pitkäksi venyneen ja valuneen kiimaliman sormillaan suuhunsa, kostukkeeksi.
Otti toisen viipaleen johon Juha tokaisi että riittää sitä esilientä senkin palan kostukkeeksi.
Niin riittikin mutta ei kuulemma tarpeeksi.
Virta halusi enemmän.
Pizza oli liian kuiva.
Keksi jotain jotta kuiva pizza maistuisi paremmalta.
Ja Juha keksi.
Tai Juha keksi sen jo aikaisemmin.
Siksi Virta haluaa nimenomaan Juhan henkilökohtaiseksi pizzalähetikseen.
Nyt ja aina.
Nimenomaan Juhalta saa paljon kostuketta pizzaan.

Juha astui pöydällä odottavan puoliksi syödyn pizzan eteen.
Pöksyt kintuissa tähtäsi mulkullaan pizzan keskiöön.
Mihin muuten valui loput esiliemet mutta ei kuulemma haittaa.
Muutama kiihkeä veto ja pursutus alkoi.
Ensimmäinen laukaisu tosin oli mennä ohi.
Liian pitkälle.
Mutta ei mennyt.
Toinen panos osui keskelle pizzaa.
Kolmas samoihin kohtiin.
Riittäisiköhän?
Eikö muka tule enempää?
Puristamalla, kyllä kai.
Ja tulihan sitä pikkasen enemmän.
Ja niin oli ukon pizza kosteutettu,
Ja huomattavasti paremman makuinen.
Tuore Poikaspermapizza.