Hänen nimensä oli Lasse, sen sain tietää myöhemmin kun hän esitteli itsensä.
Istuin puisessa penkissä lähellä kaupunkia sijaitsevassa metsikössä, rannan lähettyvillä, kuten tapanani oli syyskesällä.
Lasse kulki ohitseni löysissä farkuissa ja mustassa hupparissa. Kasvot  oli peitetty huppariin mutta silti tiesin hänen näyttävän hyvältä. Ainakin vartalo oli seksikäs mitä siitä näkyi tiukan hupparin  ja löysien farkkujen alta.
 Hän hymyili salaperäisesti astuessaan verkkaisesti ohitseni istuessani penkillä, hidasti edelleen edessäni ja lähes pysähtyi jonkin matkaa minusta. Hän vilkaisi hitaasti mutta varmasti minua, aivan kuin varmistaakseen että olin noussut penkiltä ja lähtenyt hänen peräänsä.
Kuten olinkin tehnyt.
Nousin siis ylös ja aloin harppoa hänen peräänsä, hän kun jatkoi tallomista kohti kalliota rannan lähettyvillä havaitessaan nousseeni penkiltä.
Hänen pakaransa ei tosiaankaan tullut esiin, oli ne farkut kyllä niin löysät.

Kuljin sopivan matkan päästä hänestä kun hän sitten kivikkoisessa kallion jyrkänteellä pysähtyi, kääntyi minua kohti ja virne kasvoillaan avasi vetoketjullisen sepaluksensa.
Hieman ihmettelin hänen rohkeuttaan, näin julkisella paikalla.
Hän laittoi kätensä avatusta aukosta sisälle noutaakseen ulos maisemia ihailemaan peniksensä.
Ei runkatakseen sitä, vaan päästääkseen vetensä sitä kautta kivikkoon.
Minä rohkaistuneena esityksestä astuin aivan hänen eteensä.
Tartuin sepalusaukosta tirkistelevään mehukkaaseen kaluun kiinni kun kusitippoja tippui siitä vielä muutamia.
Lasse vain hymyili kun vedin esinahan alta terskan esiin.
Vedin muutaman varvin, eli runkkasin häntä muutaman kerran eikä poika vastustanut.
Oli tietenkin kuullut minusta.
Että asustelen täällä, matkailuvaunussa. 
Ja vien satunnaisesti sinne nuoria, hyvännäköisiä, vapaamielisiä poikia joita tapaan lähettyviltä. 

Kuulin lasten ääniä, ja niin oli kuullut myös hyvännäköinen Lasse. Hän sulki tämän johdosta, mutta ehdottomasti vastahakoisesti, sepalusaukkonsa survottuaan sinne ensin puolijäykän elimensä.
Olin häkeltynyt keskeytyksestä enemmän kuin Lasse konsanaan, sillä ei kestänyt kuin vain sen verran että lapsukaiset olivat karistaneet itsensä tiehensä niin eikö se pirulainen ollut vetäissyt komean elimensä uudestaan maisemille, eli ulos sepalusaukostaan.
Minä olin lähes juossut pakoon ja ehtinyt kauemmaksi Lassea.
Siellä jonkin matkan takaa tämä uljas sankari antoi veltoksi muuntuneen elimensä heilua oksien lailla syksyn viimassa.
Koska olin tosiaan ehtinyt kauemmaksi hänestä niin päätti nuorukainen kävellä lähemmäksi minua mulkku edelleen esillä etumuksen taskusta.
Eikä kestänyt kauan kun Lasse oli taas luonani ja niin lähellä että pystyin koskettamaan heiluria.
Otin oikein miehen ottein kouraani muhkean lihakimpaleen ja vedin muutaman kerran kuten tapana on kun pojan elimen käteensä saa. 

Vedin häntä mulkusta osoittaen sitä samaa penkkiä josta itse äsken vielä istuin.
Hän ymmärsi yskän ja käveli perässäni kohti puista penkkiä jonka ikää on vaikeaa laskea. Vanha se oli, sen näki jo siitäkin että se on lahomaan päin.
Maalia siinä ei juurikaan enää ollut.
Lasse joka tapauksessa istahti siihen ja minä panin ison perseeni hänen viereensä.
Hän levitti jalkansa avoimeksi ja minä panin käteni hänen etumukselleen.
Käteni vaelsi oitis kohti sepalusaukkoa kun lapsetkin olivat hälvenneet pois maisemaa pilaamasta.
Avasin helposti Lassen yksinkertaisen lukon aarteeseen, eli aukaisin vetoketjun uudemman kerran.
Panin käteni aukosta sisälle ja ah, kuinka lämmintä siellä olikaan!
Vedin ulos sen paikan asujan, eikä Lasse vastustanut sitten yhtään.
Vilkaistuaan useamman kerran ympäristöä, tarkistaakseen ilmeisesti että kukaan ei tulisi häiritsemään tällä kertaa, hän antoi minun vetää komean mulkkunsa uudemman kerran syksyiseen maisemaan.
Ja taas vedin terskan esiin ja ehdin runkatakin nyt useamman varvin ennen kun kuulimme taas ihmisten ääniä. Lasse peitti jäykistyneen elimensä takkinsa helmoihin ja kun äänet häipyivät, kuten niiden aiheuttajatkin, niin hän uskalsi nostaa takkinsa helmaa, ja kas siinä se taas oli!
Minun tämän iltainen leikkikaluni.
Olimme niin lähellä asuntovaunuani että vedin yksinkertaisesti hänen mulkusta jälleen kiinni pitäen leikkikaluni sinne sisälle, jossa oli pikkasen lämpimämpi.
Eikä olisi niin paljon häiriötekijöitä.
Ulkona alkoi tuulla ja ihmisiäkin alkoi olla liikkeellä turhan paljon häiritsemässä ns. tunnelmaa.

Sisällä vaunussa riisuimme hänet yhdessä ja nopeasti vaikka ei meillä kummallakaan kiirettä ollut.
Ja niin vieraani oli alaston kuin syntyessään.
Ja kaunis kuin vastasyntynyt!
Leikimme kaikenlaista hänen vartalollaan.
Kun häneltä tuli hyväilin kosteaa lemmenkalun märkää päätä.
Vedin sormillani viimeiset mehukkaat siemenen liemet kalun päästä sormeeni ja vein ne hänen suuhunsa.
Käteeni otin mahalle lentäneet spermat ja vein ne hänen suuhunsa, ja mietin, että onpahan pojalla nälkä…